Miksi kaverit rakastua minua niin helposti

Etusivu » Tarinat » Lue tarinoita » Vuodelta » 2017 » Miksi niin edes tapahtui ... jonka seurauksena poika rupesi vihaamaan minua ja sitä kautta rupesin vihaamaan itseäni. ... teen sitä edelleen. Itsemurhan miettimistä ja viiltelyä on jatkunut kohta noin vuoden. Pojan kaverit ovat alkaneet kiusaamaan minua. Onneksi olen kuitenkin ... Yläkouluun siirtymisen jälkeen parhaat ystäväni ovat muuttuneet ihan hirveästi! Olen itse ollut aina vähän eriskummallinen ihminen, mutta sitä ystäväni ovat minussa juuri rakastaneetkin. Harmi ettei sama päde enää... Ystäväni ovat leimanneet minut uudessa koulussamme siksi oudoksi, yksinäiseksi hömpäksi. Välillä he esittävät toisille tytöille koulussa, etteivät ... VASTA sitten, kun itse kokee, voi todella ymmärtää. Voin yrittää kirjoittaa ja kertoa, puhua ja pistää oppejani tajuntaasi, mutta ei se niin toimi.Haluaisin, että mahdollisimman moni ihminen saisi mahdollisuuksia testata miltä tuntuu, kun heittäytyy seikkailuun. Onneksi aina silloin tällöin minulle tarjoutuu tilaisuuksia antaa muillekin mahdollisuus näihin kokemuksiin. saanut minua syttymään. Tämä on saanut minut jo epäilemään heterouttani. Tuskailenko turhaan, ... Olen teknisella alalla,missä kaverit ovat miehiä, niin, kyllä joku on väittänyt olevansa rakastunut minuun (olin silloin sinkkuna, tämä Adlonis oli ... niin helposti voi saada väärän kuvan. Kyllähän se luonnollisesti ihmetystä ... En tajua miten voi olla niin hankalaa, että tunteet olisivat molemminpuolisia! Kaverit pariutuu tosta noin vain, eikä kenellekään tunnu olevan tällaisia ongelmia. Aina jos he ihastuvat, tunne on heti molemminpuolinen. Itsekin ihastun kuitenkin suht. helposti ja moniin miehiin, niin luulisi, että 25 vuoden ikään mennessä olisi jo ... Tämä on hyvä kysymys. Miksi jaksan edelleen tehdä koko ajan kuormittavampaa hoitotyötä, josta maksetaan huonosti? Miksi annan itselleni kertyä univelkaa, joka näkyy kropassani? Etenkin aikaiset aamuvuorot ja yövuorot väsyttävät minua. Väsyneenä en jaksa kuntoilla ja silloin tulee syötyäkin vähän ... Olen oppinut psyykkaamaan itseni niin, että tiedän, mitä teen ja luotan siihen, minkä tiedän olevan totta. – Vaikken tilannut kaikkia näitä vaikeuksia ja vastoinkäymisiä, en myöskään voinut arvata, että joku voisi rakastaa minua sillä tavoin kuin Sami. Juuri tällaisena kuin olen – en voi pyytää enempää.

Miksi ihastuminen ei ole koskaan molemminpuolista ...